![]() |
||||||||
Helsingin Kelloseura teki historiaa (26.10.2005)Menestyksekäs Helsingin Kelloseuran Suuri Kellohuutokauppa Valkoisessa Salissa 22. lokakuuta keräsi parisensataa kelloista kiinnostunutta kansalaista tutustumaan “aikakoneisiin”. Mukana oli runsaasti aivan ostomielessä matkassa ollutta, mutta tervetulleina paikalla oli runsaasti myös muuten kellojen ihastelleita. Suuri Kellohuutokauppa oli ensimmäinen Suomessa järjestetty kellohuutokauppa tällä vuosituhannella. Rannekellohuutokauppana se oli laatuaan ensimmäinen Suomessa. Hyvien tulosten takia Helsingin Kelloseura aikoo jatkaa huutokauppojen järjestämistä. Hinnaltaan suurimmat kaupat tehtiin kirjallisilla tarjouksilla ja puhelinhuudoilla. Puhelinhuutajia ja kirjallisia tarjoajia oli mukana paitsi Suomesta, Sveitsistä, Italiasta, Isosta-Britanniasta ja aina arabimaista lähtien. Vaikka kauppahinnat nousivat parhaimmillaan viisinumeroisiin lukuihin, tekivät kaukaiset huutajat hyviä kauppoja. Verrattuna Sveitsin arvokellohuutokauppoihin kauppahinnat jäivät reilusti alle maailmanmarkkinahintojen. Mukana oli lisäksi kohteita, joiden arvon määrittäminen on käytännössä mahdotonta. Muun muassa myyty Zenithin valkokultainen El Primero automaattikello on yksi kahden kellon sarjasta! Erikoisinta oli, että ulkomailta liikkeellä olleet huutajat olivat juuri samojen kohteiden perässä. Kisa kohteista oli suorastaan tiukkaa. Helsingin Kelloseuran Suuren Kellohuutokaupan saldo oli järjestäjälle odotuksien mukainen. Se toi runsaasti oppia. Nyt kelloseuralaiset tietävät, kuinka hioa huutokauppatilaisuuden kaikki pienet yksityiskohdat ja säätää jokainen asia kohdalleen. Jatkossa järjestettävät huutokaupat tulevat olemaan yhä laadukkaampia, nopeampia ja järjestelmällisempiä. Huutokaupat tullaan lisäksi järjestämään teemoittain: rannekellot saavat oman huutokauppansa ja tasku- sekä muut kellot omansa. Lyhyesti lokakuun huutokaupasta voisi todeta, että taskukelloissa on tällä hetkellä ostajan markkinat. Niin vähäisiä ovat taskukellojen ostajien määrät. Laadukkaat rannekellot sen sijaan löytävät helposti kotinsa suomalaisten ja ulkomaalaistenkin ostajien ranteissa. Seuraava Suuri Kellohuutokauppa on tarkoitus järjestää helmi-maaliskuun vaihteessa Helsingissä. Lisätietoja huutokaupasta saa seuraamalla tätä Helsingin Kelloseuran sivustoa ja Helsingin Sanomien ilmoittelua kohteiden sisäänotosta. http://www.helsinginkelloseura.com
|
||||||||
| Copyright © 2005-2007 Helsingin Kelloseura, All rights reserved. | ||||||||
| webmaster | ||||||||
|
||||||||