Varo väärennettyjä Rolexin laatikoita
24.04.2011 13:19
Tarina kertoo, että väärennettyjä Rolexeja on maailmalla satoja kertoja enemmän kuin aitoja, vaikka aitojakin valmistetaan noin 800.000 kappaletta vuodessa. Viime aikoina eri myyntifoorumeilla (mm. Huuto.net) on näkynyt väärennettyjä Rolexin varsinaisia laatikoita ja päällimmäisiä pahvibokseja. Paketissa saattaa olla mukana Chronometer-sinetti ja Rolexille perinteinen kalenterikansio.
Tarina kertoo usein, että kyse on väärennetystä tavarasta. "Olen ostanut kellosepän loppuvaraston, enkä tiedä ovatko laatikot aitoja. Hyvin ovat menneet kaupaksi kaikkialla", mainosti eräskin kauppias "Rolex-tuotteitaan" netissä.
Kun väärennetyn laatikon saa käteensä, ei tarvitse olla kellospesialisti, kun huomaa tavaran feikiksi. Pehmusteet ovat kaikkea muuta kuin nahkaa ja laatikkojen värisävyt ovat aivan muuta kuin Rolexin värimaailmasta. Rolexin aidoissa laatikoissa on numero, jonka perusteella voi tarkistaa, milloin se on valmistettu. Näppituntuma kyllä usein jo kertoo, onko kyseessä aito vai väärennetty laatikko.
Nämä väärennöskauppiaat on syytä kiertää kaukaa. Lisäksi jos havaitsee selvästi jonkin esimerkiksi huutokaupattavan tuotteen olevan väärennetty, siitä kannattaa heti ilmoittaa ylläpidolle. Väärennöskauppiaille ei ole syytä antaa armoa. Tietty joku asiasta tietämätön myyjä saattaa olla liikkeellä joskus aivan vilpittömällä mielellä, mutta tällaisetkin tapaukset kannattaa ilmoittaa ylläpidolle.
Netistä löytyy runsaasti sivustoja, joissa on ohjeita väärennöslaatikoiden tunnistamiseen. Numerosarjat kertovat jo paljon. Googleen hakusanat "Genuine Rolex box numbers" ja sitä kautta pääsee tietoon varsin helposti. Keskustelupalstat kautta maailman ovat täynnä neuvoja ja asiantuntijoiden ohjeita feikkitavaran tunnistamiseen.



Kommentit
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte