Kaikki Uutiset
Wanhojen Kellojen Kauppapäivä Espoossa 12.11.
11.11.2011 21:0011.11.2011: Wanhojen Kellojen Kauppapäiwä Tapiolassa lauantaina
Kelloseppäliitto järjestää Wanhojen Kellojen Kauppapäiwä -nimisen tapahtuman Espoon Tapiolassa lauantaina 12. marraskuuta.
Lisää tietoa tapahtumasta saa tästä linkistä.
Kellomiehellä oma sivusto
14.09.2011 00:49Vastikään ilmestynyt Tammen kustantama ja Joona Vuorenpään kirjoittama Kellomies-kirja on poikinut oman nettisivuston. Vuorenpää pitää siellä blogia ja julkaisee muun muassa mielenkiintoisia trendiuutisia.
Kellomies-saitti löytyy täältä.
Kellokirjoittelu netissä on hieno asia ja alan kirjalle (kirjoittajalta, otaksun) loistava oivallus. Se toimii laadukkaan kirjan interaktiivisena jatkeena lukijan ja kirjoittajan välillä.
Kellomies-kirja julkaistiiin 12. syyskuuta. Selvällä suomella kirjoitettua kirjaa on ilo lukea. Vuorenpää kirjoittaa kiihkottomasti, koukuttavasti ja asiantuntevasti kaikesta kelloihin liittyvästä.
Helsingin Kelloseura suosittelee vilpittömästi! Kirja on myös loistava lahjavinkki. Jokaisen kelloharrastajan hyllyyn se kuuluu ehdottomasti.
Al Pacino paljastui Jaeger-LeCoultre-mieheksi
07.09.2011 11:59Näyttelijälegenda (mm. Kummisetä) Al Pacino kantaa ranteessaan Jaeger-LeCoultre-kelloa. Mies palkittiin vastikään JLC:n nimeä kantavalla palkinnolla.
Lisää palkitsemisjuhlallisuuksista:
Kellomiehelle oma kirja
28.08.2011 08:25Joona Vuorenpään kirjoittama Kellomies sopii erityisesti tyylistä ja tekniikasta pitävälle miehelle, jonka kiinnostus kelloihin voi ulottua pintapuolisesta uteliaisuudesta syvälliseen harrastuneisuuteen.
Mekaanisen rannekellon perusperiaatteet keksittiin vuosisatoja sitten, joten se on harvoja yleisessä käytössä olevia historiallisia laitteita. Rannekello on myös miehen koru; pukeutumisen viimeistelijänä laadukas rannekello huomataan.
Monet kuuluisuudet ja kellokkaat ovat myös kellomiehiä. Sylvester Stallonen ja Panerain yhteistyö synnytti Slytech-kellot. Kuka poliitikko käyttää 400 000 euron rannekelloa? Onko Barack Obama aito kellomies? Ketkä ovat nykypäivän merkittävimmät suomalaiset kellomiehet? Näihin kysymyksiin Vuorenpään kirjasta löytynee vastaus.
Tammen kustantama Kellomies ilmestyy 12. syyskuuta. Sen suositushinta on 58,80 euroa.
Bongaa kelloja leffatähtien ranteissa
15.08.2011 20:09Televisio-ohjelmissa ja elokuvissa näkee usein toinen toistaan upeampia kelloja. Kellobongaajille on oma nettisivustonsa. Sieltä löytyy kuvakaappauksia elokuvien kohtauksista, joissa vilahtaa kello.
Kaikkia kelloja ei suinkaan ole tunnistettu. Jos tunnistat jonkun aikaraudan, sinun kannattaa olla yhteydessä leffasivuston ylläpitoon.
Tutustu sivustoon täällä.
Huutokauppa järjestetään loka-marraskuun vaihteessa
14.08.2011 20:19Helsingin Kelloseuran paljon odotettu Suuri Kansainvälinen Kellohuutokauppa järjestetään pääkaupunkiseudulla loka-marraskuun vaihteessa.
Ilmoitamme sivuillamme, kun huutokaupan kohteiden arviointi ja sisäänotto alkavat.
TAG-Heuer antoi potkut Tiger Woodsille
09.08.2011 18:20Bloomberg-talouskanava kertoi, että sveitsiläinen kellovalmistaja TAG-Heuer ei enää jatka Tiger Woodsin sponsointia. Yhteistyö loppui, kun golffaajan sopimus umpeutui viime kuussa.
LVMH Moet Hennessy Louis Vuitton -konsernin omistama TAG-Heuer rajoitti Woodsin käyttöä markkinoinnissa sen jälkeen, kun tämän ympärillä nousi pettämiskohu marraskuussa 2009. Yhtiö oli solminut sopimuksen Woodsin kanssa vuonna 2002.
Viimeisen puolentoista vuoden aikana Woods on menettänyt useita mainiossopimuksia. Yhteistyön ovat lopettaneet muun muassa teleoperaattori AT&T ja PepsiCo:n Gatorade-urheilujuomabrändi.
Woodsilla on kuitenkin vielä mainossopimukset muun muassa peliyhtiö Electronic Artsin, keräilykorttiyhtiö Upper Deckin sekä Niken kanssa. LVMH osti muutama kuukausi sitten Bulgari-kellotehtaan ja -merkin.
Kellon hankinta ulkomailta
31.07.2011 10:39Maailma on kelloja pullollaan tai siltä ainakin tuntuu. Uusia kelloja pystyy hankkimaan tietysti kotimaastamme aivan normaalisti marssimalla liikkeeseen sisään, mutta uusilla kelloilla on myös hintansa. Netin ihmeellisessä maailmassa on tarjolla kuitenkin toinen toistaan upeampia kelloja, usein käytettyjä, joiden hinnoista on lähtenyt pois hyvässä lykyssä jopa puolet. Siksi muualta maailmasta kellon hankkiminen saattaa tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta.
Yksi maailman suurimmista käytettyjen kellojen nettisivustosta on www.chrono24.com. Sieltä löytyvät käytännössä kaikki maailman suosituimmat kellot. Nyt kerrommekin kahden kellon hankintaprosessin kulun.
Kelloseuran jäsen X löysi netistä häntä miellyttävän Audemars-Piguetin. Lähes 30000 euron hintainen kello oli laskenut arvoaan noin 12000 euroon reilussa viidessä vuodessa. Jäsen X otti yhteyttä kauppiaaseen, joka tässä tapauksessa oli espanjalainen liike. Oman lisämausteensa kauppaan teki lievä kielimuuri, sillä espanjalaiskauppias kirjoitti varsin eksoottista englantia. Hinnasta päästiin kuitenkin sopuun ja myyjä antoi alennusta noin 600 euroa. Tinkimisvaraa joko on tai sitä ei ole lainkaan. Etenkin salonkityyppiset suurkaupunkien vintageliikkeet ovat melkoisia apteekkeja. Alennusta voi olla turha tinkiä.
Kuinka sitten varmistua siitä, kun siirtää rahat myyjän tilille, että saa myös kellonsa? Yksi tapa on käyttää luottokorttia, eikä maksaa käteisellä, mutta usein käteishinta on halvempi kuin luottokorttihinta (korttiyhtiö ottaa provisionsa). Paras tapa on kuitenkin tutkia hieman myyjäliikettä. Jos sen ulkoinen habitus on luotettava, valikoimassa on runsaasti arvokelloja ja nettisivut viestivät luotettavuudesta, kauppa on todennäköisesti turvallinen ja asiallinen tapahtuma.
Chrono24-sivustolla on myös usein merkintä, kuinka kauan liike on toiminut siellä. Jos liikkeen kohdalla on maininta Trusted seller since 2006 tai vastaavaa, ongelmia tuskin tulee. Kauppiaat ilmoittavat kellon kunnon myös varsin tunnollisesti. Etenkin, jos kyseessä on käytettyihin kelloihin erikoistunut liike.
Kun ostaa kellonsa liikkeestä netin välityksellä, kannattaa luonnollisesti sopia myös toimitustapa ja kuka sen maksaa. Joskus vakuutetun kuriirikuljetuksen saa tingittyä hintaan mukaan, mutta kalliin tavaran kohdalla ei kannata tehdä kompromisseja. Kannattaa mieluummin uhrata satanen, pari, toimitukseen, jotta saa kellon nopeasti ja varmasti perille.
Euroopan Unionin sisällä kaupanteko on helppoa. Ostaminen on helppoa, eikä tulliseuraamuksia ole. Kauppoja voi tehdä tietysti myös EU-alueen ulkopuolisten liikkeiden kanssa, mutta silloin täytyy olla valmis maksamaan tulli ja arvonlisävero. Etenkin Yhdysvalloissa on runsaasti suuria käytettyjen kellojen liikkeitä, joihin voi luottaa. Useat liikkeet tarjoavat jopa palautusoikeuden.
Mutta mitäpä jos myyjä onkin yksityinen? Ebayssä pystyy tutustumaan kauppiaan historiaan ja palautteisiin. Chrono24:ssä taas on aika paljon oman arvionsa varassa. Kannattaa pelata varman päälle. Jos on ostamassa tuhansien tai jopa kymmenien tuhansien arvoista kelloa yksityiseltä, kannattaa harkita paikan päällä käymistä (tämä pätee tietysti myös liikkeisiin). Parin päivän matkan esimerkiksi Ranskaan, Saksaan tai Espanjaan voi taittaa noin 400 eurolla. Noin 200 euroa lentoihin, satanen hotelliin ja satanen esimerkiksi autonvuokraan. Muun muassa Blue1 ja Norwegian myyvät edullisia matkoja vaikka perilläolo olisi vain yhden vuorokauden mittainen.
Jäsen X2 teki kellonostomatkan Saksaan ja lensi Berliiniin 49 eurolla. Gasthausin yö maksoi 60 euroa ja halvin auto 59 euroa. Kun syöminen ja polttoaineet laskettiin mukaan, koko retki maksoi vain reilut 200 euroa. Kymppitonnin hintaisen kellon vakuutettuna lähettäminen Suomeen saattaa maksaa saman. Ranteessa tuli Suomeen Patek Philippe kohtuuhinnalla.
Yksi keino on käyttää kaupassa asiamiestä. Muun muassa Hallin Kellolla on yhteistyökauppiaita eri maissa. He hoitavat neuvottelun tarvittavalla kielellä asiakkaan antamien ehtojen mukaan. Useiden kauppiaiden kanssa Hallin Kellolla on laskutussuhde, joten kellon saa Suomeen nähtäväksi ennen maksua. Myös Sepän Viisari pystyy auttamaan vastaavalla tavalla.
Rohkea rokan syö, mutta kannattaa silti pitää pää kylmänä. Mitä vanhempi ja suurempi liike, sitä varmemmin kauppa onnistuu. Myös kellon kuntoarviointeihin voi luottaa kun liikkeessä on kokemusta ja ammattitaitoa.
Rannekkeella uutta eloa kelloon
05.06.2011 10:11Rannekkeen vaihtamisella saa kummasti eloa ja vaihtelua kellon visuaalisuuteen. Aina ei tarvitse ostaa tummanruskeaa tai mustaa alligaattoria, vaikka klassikkotyyli onkin aina muodossa. Hintalaatusuhteeltaan hyviä rannekkeita tekee liki kaikissa väreissä ja materiaaleissa ainakin itävaltalainen Hirsch. Jos vielä ottaa huomioon, että halvimmassakin Hirschissä on vuoden takuu, laatuun voi luottaa. Ja takuu myös toimii. Jos ranneke menee vuoden sisällä huonoon kuntoon, jälleenmyyjä antaa uuden tilalle.
Hirschien hinnat alkavat 16 eurosta. Kalleimmat rannekkeet maksavat satoja euroja. Hinnat ovat kuitenkin perusteltuja, sillä mitä kalliimpi ranneke on, sitä laadukkaampia sen raaka-aineet ovat.
Harva tietää, että aito alligaattoriranneke tehdään kyseisen matelijan kylkinahasta. Siitä saadaan tehtyä vain neljä ranneketta, joka täyttää Hirschin standardit.
Jokainen Hirsch kestää vaikka päivittäisen vesipesun. Myös se 16 euron malli. Mitä kalliimmaksi mennään, sitä järeämpiä puhdistuskeinoja voi käyttää. Saippuapesu sopii moniin jo varsin edullisiinkin malleihin. Myös nahkaisia sukeltajanrannekkeita on olemassa, jotka kestävät uimista ja pesuja vuosikausien ajan.
Helsingissä on jälleenmyyjiä, jotka pitävät hyvää Hirsch-valikoimaa varastossaan. Muun muassa Stockmannin kello-osastolla on hyvä valikoima Hirschejä. Kuriositeettina voidaan mainita, että myös Helsingin Kelloseuraa tukeva Hallin Kello myy laajaa Hirsch-valikoimaa.
Kellon rannekkeen vaihto on kellon ilmettä piristävä vaikutus. Aluksi laadukas ranneke saattaa tuntua jäykältä, mutta noin viikon käytön jälkeen se muotoutuu ranteen mukaan.
Hirsch-jälleenmyyjillä on myös erilaisia solkivaihtoehtoja. Eli jos soljen täytyy olla teräksinen, kullanvärinen voidaan vaihtaa siihen samaan hintaan. Myös eri kellomerkkien omat soljet ovat liki poikkeuksetta siirrettävissä Hirscheihin.
Bell & Rossin valokuvauskilpailu alkoi
02.06.2011 07:05Bell & Ross -kellotehdas julkisti valokuvauskilpailun alkaneeksi, joka päättyy 17. kesäkuuta. Palkintona on, kuinka ollakaan, kello. Marine Photo -kisaan voi ottaa osaa osoitteessa www.bellross.com. Kisan voittaja valitaan yleisöäänestyksellä.
Bell & Ross on ottanut sukeltajankellot tanakasti tuotanto-ohjelmaansa. Yhtiö ei ratsasta enää pelkällä ilmailukellon maineella.
Kyseessä ei ole aivan tavallinen valokuvakisa. Kuvan täytyy olla merihenkinen, mutta kello tulee sommitella siihen tulostettuna. Erikoista, mutta niin on palkintokin. Pisteet luovuudesta.
Hallin Kello aloittaa tiistaina 31. toukokuuta Helsingissä
29.05.2011 14:58Käytettyjä laatukelloja myyvä Hallin Kello avautuu tiistaina 31. toukokuuta. Hallin Kello sijaitsee Hietalahden Kauppahallin pääkäytävällä Helsingissä. Liike on avoinna arkisin kello 10-17 ja lauantaisin kello 10-14. Liikkeen kotisivut ovat osoitteessa www.hallinkello.com. Puhelinnumero on 0407505800. Numeroon voi soittaa myös liikkeen aukioloajan ulkopuolella.
Käytettyjen kellojen lisäksi Hallin Kellossa on erittäin laaja uusien Junghansien edustus. Automaattikronojen hinnat lasipohjilla (Made in Germany) alkavat alle tuhannesta eurosta. Bauhaus-tyyppinen max bill -mallisto on hyvin edustettuna heti liikkeen avautumisesta lähtien. Koko mallistoon voi tutustua osoitteessa www.junghans.de.
Hallin Kello tarjoaa kaikenlaiset kellosepäntyöt ammattitaidolla ja kohtuuhinnalla. Lisäksi liikkeessä on kultaseppä, kaivertaja ja gemmologi. Paristonvaihdot onnistuvat nopeasti. Liike tekee perinteisen paristonvaihdon yhteydessä myös tiivisteiden, rannekkeen, painonappien ja jousitappien tarkastuksen.
Hallin Kellon rannekevalikoima on erittäin suuri. Suurin ranneketoimittaja on itävaltalainen Hirsch, jonka mallisto on saatavilla käytännössä kokonaisuudessaan.
Liike arvioi kellojen kunnon ja arvon veloituksetta. Liikkeeseen voi myös tuoda myyntiin omia kellojaan. Myös vaihtokauppa onnistuu sujuvasti halvempaan tai kalliimpaan.
Hallin Kello tukee Helsingin Kelloseuran toimintaa eri tavoin.
Katsaus Glashütte Originaliin Watchtalksforumilla
26.05.2011 12:28Suomessakin myyntiin tullut Glashütte Original on saanut Watchtalksforumiin netissä mielenkiintoisen hyvin kuvitetun katsauksen. Suomessa Swatchgroupin maahantuomaa saksalaiskelloa myy Aseman Kello.
Muitakin saksalaiskelloja saa Suomesta. Junghansia myy Hallin Kello Hietalahden Kauppahallissa Helsingissä sekä Zeppelinin ja Junkersin malleja ovat eurooppalaiset nettikaupat pullollaan. Myös Wanhojen Waristen nettikaupasta voi löytää mielenkiintoisia saksalaiskellomalleja. Toistaiseksi Zeppelinejä ja Junkerseja ei pääse hypistelemään Suomessa missään liikkeessä. Roostime Forumissa lopetti taannoin kyseisten kellojen myynnin.
Nähtäväksi jää, milloin Lange & Söhne saa jälleenmyyjän Suomeen. Ihan mistään halvasta kellosta ei ole kysymys, mutta sen voi ymmärtää, kun tietää merkin pienet valmistusmäärät.
Katsaus Glashütte Originaliin:
http://www.watchtalkforums.info/forums/official-glashuette-original-forum/51089.htm
Kärpät lahjoitti kelloja MM-pelaajille
26.05.2011 07:16Kärpät lahjoitti kellot oululaislähtöisille MM-jääkiekkojoukkueen pelaajille. Lahjakello on lehtitietojen mukaan Tag-Heuer Aquaracer. Kvartsimallin taakse on kaiverrettu Kärppien logo ja muistoteksti.
Helsingin Kelloseura katsoo suurella lämmöllä kellolahjoja. Lisäksi media noteerasi lahjan antamisen, joten kellokulttuuri meni Suomessa ainakin kiekonmitan eteenpäin.
Kuvia lahjakellosta:
http://www.iltalehti.fi/mmlatka2011/2011052513781624_jm.shtml
Piaget luottaa koneistojen ohuuteen
20.05.2011 17:341800-luvulta asti kelloja valmistanut Piaget on tunnettu ohuista koneistoistaan. Viime vuosina paksujen ja muutenkin kookkaiden kellojen ostajat ovat olleet Piagetin erikoisosaamisen ulkopuolella. Nyt julkaistun lehdistötiedotteen mukaan Piaget aikoo jatkaa ohuiden koneistokaliipereiden kehittämistä.
Kun muut tekivät paksuja ja isoja kelloja, Piaget keskittyi enemmän naistenkellomallistoonsa ja korujen valmistukseen. Piagetin koruvalikoima onkin nykyisin melkoinen ja näyttävä. Tämä vinkiksi herraväelle kun tulee aika hankkia naiselle laadukasta kultatavaraa tai kelloja.
Ultra thin -koneistot istuvat naistenkelloihin, mutta myös tyylikkäisiin miesten pukukelloihin.
Piaget-mallistoon voi tutustua osoitteessa www.piaget.com
Bell & Ross uusii nettisivunsa
11.05.2011 15:04Bell & Ross -kellotehdas ilmoitti 11. toukokuuta, että heidän nettisivunsa uudistuvat. Normaalisti kellotehtaat eivät juuri ilmoittele tekemisistään, joten jotakin tavallisuudesta poikkeavaa on tulossa. Nähtäväksi jää. Sen päättävät sivujen katsojat.
Bell & Ross on tunnettu pilottikelloistaan. Mallisto on erittäin pilottihenkinen, mutta mukaan mahtuu myös muita erilaisia kelloja.
Seuraa siis Bell & Rossin sivuja, jos olet kiinnostunut kovasti mainostetuista uudistuvista nettisivuista. Ne löydät osoitteesta www.bellross.com.
Helsingin Kelloseura pidättää oikeuden yhtyä suuriin kättentaputuksiin Bell & Rossin uusien sivujen avauduttua. Toisaalta pidätämme oikeuden myös aplodeihin, mikäli sivuston laatu ylittää jollakin tavoin kriteerit.
Reverson todellinen tarina
09.05.2011 19:01Jaeger-LeCoultren Reverso Classic on yksi pisimpään samankokoisena ja -mallisena pysynyt kello maailmassa. 1930-luvulla New Yorkin Chrysler Buildingin muodoista inspiroitu Reverso on Classic-mallisena edelleen samankokoinen kuin suunnitteluvuonnaan.
Moni pohtii, miksi Reverso on "kääntyvä" kello eli sen metallipohjan saa ylöspäin ja lasin kohti rannetta. Syy tähän löytyy siitä, että Reverso oli valmistumisensa aikaan urheilukello. 1930-luvulla lasi ei ollut vielä yhtä kestävä kellonosa kuin nyt, joten se piti saada suojaan kun Jaeger-LeCoultrea käyttävä hevospoolon pelaaja ratsasti pallon perässä.
Toisin sanoen: kellon helposti rikkoutuva lasi saatiin näin peittoon rajun urheilun ajaksi kun käännettiin pohja ylöspäin ja lasi suojaan. Vasta paljon myöhemmin Jaeger-LeCoultre alkoi tehdä kellotauluja kummallekin puolelle. Monelle Jaeger-LeCoultre-keräilijälle se Classic on se ainoa oikea Reverso. Koolla sitä ei ole pilattu, mutta mittasuhteet ovat silti kunnossa. Ne ovat kestäneet ajan hammasta 1930-luvulta lähtien, eikä loppua näy. Reverso Classic on edelleen paljon myyty malli.
Jaeger-LeCoultre Reverso Classic on ohut, vedettävä suorakaiteen muotoinen kello, jota ei voi pahalla tahdollakaan sanoa rumaksi. Uudella Reverso Classicilla on hintaa teräksisenä noin 4000 euroa. Ja teräksinen sen olla pitää, ajattelee moni JLC-keräilijä...
Rolex Sea Dweller etsityin malli
06.05.2011 13:15Eri maiden kelloaiheisilla keskustelupalstoilla on käyty sananvaihtoa etsityimmistä Rolexeista. Vintage-Rolexit ovat oma lukunsa, mutta eniten kelloharrastajat metsästävät uusia Rolexin keraamisella bezelillä varustettuja malleja, etenkin Sea Dwellerin tuoreinta versiota.
Suomessa uusia Rolexeja myyvä Lindroos ei ole joutunut seisottamaan Sea Dwellereitä varastossa. Ne on käytännössä myyty ennen tiskiin tuloa.
Rolexeihin erikoistuneessa Sepän Viisarissa on niin ikään nähty harvoin, jos koskaan, Sea Dwellerin uusinta mallia.
Sea Dwellerin tekee erikoiseksi se, että se on kovassa huudossa ammattisukeltajapiireissä. Kellotehtaalla on ilmeinen halu säännöstellä kellojen valmistusmääriä mallikohtaiseksi.
Rolex-keräilijät sanovatkin, että kun löytää halutun mallin, siihen on iskettävä kiinni hintaan mihin hyvänsä. Ehkä totta toinen puoli, mutta joka kellomerkillä on vaikeasti saatavat mallinsa syystä tai toisesta.
Hallin Kello aloittaa Helsingissä 1. kesäkuuta 2011
30.04.2011 15:51Uutinen Helsingin ja Suomen vintage- ja käytettyjen kellojen markkinoiden seuraajille. Helsinkiin avataan 1.6.2011 HALLIN KELLO -niminen käytettyjen kellojen liike, joka edustaa myös uutta perinteikästä kellomerkkiä, Junghansia. Kyseinen kellomerkki on kokenut muodonmuutoksen.
Muun muassa saksalaiset lasipohjaiset varsin reilun kokoiset automaattikellot maksavat 500-1200 euroa. Muotoilu on klassista, bauhaus-tyyppistä ja ajattoman tyylikästä. Mallistoon voi tutustua netissä osoitteessa www.junghans.de.
- Hallin Kello pyrkii tarjoamaan käytettyjä kelloja hieman halvempiin hintaluokkiin kuin Sepän Viisari, joten tilaa kummallekin liikkeelle Helsingissä löytynee. Hallin Kello tarjoaa myös kaikki kello- ja kultasepänpalvelut kohtuuhinnoin. Paristonvaihdot onnistuvat nopeasti ja ammattitaidolla. Samalla tarkistamme tiivisteiden ja rannekkeen kunnon, Hallin Kellon väki kertoo.
Kaikki ovat tervetulleita rupattelemaan Hallin Kellon väen kanssa ja ennen kaikkea katsastamaan tarjontaa, joka aluksi on ehkä suppeahko, mutta kyllä tavaraa silti on joka hintaluokkaan.
1. kesäkuuta avattava liike sijaitsee Hietalahden Kauppahallissa (liike 31-32) osoitteessa Lönnrotinkatu 34, 00180 Helsinki (Hietalahden torin vieressä). Puhelinnumero on 0407505800. Sähköpostiosoite Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen ja nettisivut osoitteessa www.hallinkello.com. Sivut avautuvat myöhemmin tuotekuvien kanssa.
Varo väärennettyjä Rolexin laatikoita
24.04.2011 13:19Tarina kertoo, että väärennettyjä Rolexeja on maailmalla satoja kertoja enemmän kuin aitoja, vaikka aitojakin valmistetaan noin 800.000 kappaletta vuodessa. Viime aikoina eri myyntifoorumeilla (mm. Huuto.net) on näkynyt väärennettyjä Rolexin varsinaisia laatikoita ja päällimmäisiä pahvibokseja. Paketissa saattaa olla mukana Chronometer-sinetti ja Rolexille perinteinen kalenterikansio.
Tarina kertoo usein, että kyse on väärennetystä tavarasta. "Olen ostanut kellosepän loppuvaraston, enkä tiedä ovatko laatikot aitoja. Hyvin ovat menneet kaupaksi kaikkialla", mainosti eräskin kauppias "Rolex-tuotteitaan" netissä.
Kun väärennetyn laatikon saa käteensä, ei tarvitse olla kellospesialisti, kun huomaa tavaran feikiksi. Pehmusteet ovat kaikkea muuta kuin nahkaa ja laatikkojen värisävyt ovat aivan muuta kuin Rolexin värimaailmasta. Rolexin aidoissa laatikoissa on numero, jonka perusteella voi tarkistaa, milloin se on valmistettu. Näppituntuma kyllä usein jo kertoo, onko kyseessä aito vai väärennetty laatikko.
Nämä väärennöskauppiaat on syytä kiertää kaukaa. Lisäksi jos havaitsee selvästi jonkin esimerkiksi huutokaupattavan tuotteen olevan väärennetty, siitä kannattaa heti ilmoittaa ylläpidolle. Väärennöskauppiaille ei ole syytä antaa armoa. Tietty joku asiasta tietämätön myyjä saattaa olla liikkeellä joskus aivan vilpittömällä mielellä, mutta tällaisetkin tapaukset kannattaa ilmoittaa ylläpidolle.
Netistä löytyy runsaasti sivustoja, joissa on ohjeita väärennöslaatikoiden tunnistamiseen. Numerosarjat kertovat jo paljon. Googleen hakusanat "Genuine Rolex box numbers" ja sitä kautta pääsee tietoon varsin helposti. Keskustelupalstat kautta maailman ovat täynnä neuvoja ja asiantuntijoiden ohjeita feikkitavaran tunnistamiseen.
Jaeger-LeCoultre huutokauppasi Memovox Deep Sean 20.000 eurolla
22.04.2011 15:11Jaeger-LeCoultren hyväntekeväisyyshuutokaupassa myytiin tehtaan Memovox Tribute to Deep Sea –rannekello. Korkeimman tarjouksen teki keräilijä, joka maksoi kellosta noin 20.000 euroa eli reilut 16.000 puntaa.
Kello ei ole aivan ”peruskauraa”, vaan se on prototyyppi numero 1 Memovox Tribute to Deep Sea –mallista. Koska kello on ollut tuotannossa 50-luvulla, myös sen taulu oli valmistettu vanhan tavan mukaan. Jaeger-LeCoultren sijasta taulussa lukee Yhdysvaltain markkinoilta tuttu LeCoultre.
Huutokauppasumma lahjoitettiin kokonaisuudessaan Unescon maailmanperintökohteena ollelle Colombia Fauna and Flora Sanctuarylle.
Jaeger-LeCoultre tekee taas mekaanista herättävää sukeltajankelloa
18.04.2011 12:19Jaeger-Le Coultre esitteli maailman ensimmäisen herätystoiminnolla varustetun sukeltajankellon, Memovox Deep Sean. Suuri kansa väki kyseisestä kellosta vilauksia Jacques Cousteaun elokuvassa The Silent World. Nyt kellon valmistamista on päätetty jatkaa.
Jaeger-Le Coultren sukeltajankellon herätystoiminto on hyödyllinen juuri veden alla. Sen värinä välittyy käden kautta sukeltajalle ja näin esimerkiksi pystyy saamaan muistutuksen, milloin on lähdettävä kohti pintaa.
Nyt valmistukseen tullut Memovox Deep Sea ei ole "loppumaton" sarja. Kelloa valmistetaan kaksi rajoitettua herää: 359 ja 959 kappaletta. Uudet mallit ovat ulkonäöltään samanlaisia kuin vuonna 1959 lukuunottamatta kokoa, joka on kasvanut. Kellon halkaisija oli 50-luvulla 39 milliä kun nyt uudet kellot ovat 40,5-millisiä. Kello on suunnattu erityisesti Jaeger-Le Coultre -keräilijöille kautta maailman.
Jaeger-Le Coultre Memovox Deep Sea.
Kelloseuran sivuilla viikossa 3000 eri kävijää!
18.04.2011 11:51Helsingin Kelloseuran sivujen käyttäjämäärä on lähtenyt kasvuun entisestäänkin. Tällä hetkellä uudistetuilla sivuilla vierailee liki 3000 henkeä viikossa!
3000 vierailijan viikkomäärä on suuri sivustolle, jota ei markkinoida lainkaan. Kävijät koostuvat jäsenistä, vakituisesti kelloalaa seuraavista sekä satunnaisista vieraista, jotka ovat löytäneet sivut ystävien vinkin tai hakukoneen perusteella. Sana kulkee suusta suuhun hyvin. Sivujen päivitystahti tuo kaiken aikaa lisää kävijöitä sivuille.
Kauppapaikka ja Palvelumme -osiot tulevat saamaan uusia toimintoja lähiaikoina.
Tervetuloa seuraamaan Kelloseuran sivuja jatkossakin!
Ultraohuet kellot tulevat
13.04.2011 06:59
Kellokoon pienenemisestä todistavat perinteikkään Vacheron Constantinin lanseeraukset. Jos halkaisija on jossakin määrin pysymässä kurissa, ollaan ohuudessa menossa aivan uusille urille.
Neliskanttinen Historique Ultra-fine 1955 –kello on maailman ohuin tuotannossa oleva mekaaninen vedettävä kello. Paksuus on tehtaan tiedotteen mukaan 4,1 milliä. Koneiston paksuus, tai tässä tapauksessa ohuus, on 1,6 milliä.
Kellon pyöreä malli Historique Ultra-fine 1968 on niin ikään vedettävä kello. Kummatkin ovat 18 karaatin kultaa ja koneistot on varustettu laadun takaavalla Geneva Seal –leimalla.
Vacheron Constantin on perustettu 1755.
Uudet Vacheronit ovat klassisen yksinkertaisia.
Maailmanluokan kellotarjonta Helsingissä
11.04.2011 18:57Helsingin Albertinkadulla sijaitseva Sepän Viisari on melkoinen kellolöytöjen paikka. Näyteikkunassa komeilee laaja, maailman mittakaavassakin vertaansa vailla oleva Rolex-valikoima. Rolexin lisäksi valikoimassa on kymmeniä kellomerkkejä.
Sepän Viisari on toiminut parisen vuotta. Tänä aikana se on saanut vankan maineen vintagekellojen kauppiaana. Liikkeen asiakkaat eivät ole pelkästään pääkaupunkiseutulaisia. Yhä useampi kellonostaja tekee hankintansa kotoaan ns. maakunnasta.
Sepän Viisaria pyörittävä Juha Seppä on itsekin mielissään saamastaan maineesta.
-Edes harvalla ulkomaalaisella suurkaupungin käytettyjen kellojen liikkeellä on vastaavaa Rolex-valikoimaa kuin meillä. Osa sisään tulevista kelloista menee suoraan odotuslistalla oleville. Läheskään kaikki kellot eivät päädy näyteikkunaan tai nettisivuillemme, Seppä kertoo.
Vaikka Rolexeja on tarjolla useita kymmeniä, liikkeessä on tarjontaa pienemmälläkin rahalla liikkeellä olevalle ostajalle. Parilla sadalla eurolla voi saada varsin laadukkaan mekaanisen kellon ranteeseensa.
Sepän Viisari on profiloitunut selkeästi arvokellojen kauppiaaksi. Ei olisi ihme, vaikka kaupunkiin tulisi toinen halvempiin vintagekelloihin erikoistunut myymälä.
Kun Sepän Viisari alkoi julkaista kellovalikoimaansa nettisivuilla, varastonkierto nopeutui huomattavasti.
-Vaikka tarjontamme on hyvä ja laaja, se vaihtuu varsin nopeasti. Siksi kannattaa toimia nopeasti kun löytää jotakin mielekästä, Seppä sanoo.
Sepän Viisari nettisivut ovat osoitteessa www.sepanviisari.fi.
Patek julkisti kaikkiaan kuusi Grand Complicationia
11.04.2011 15:14Patek Philippe julkisti maaliskuussa kaikkiaan kuusi Grand Complication -mallia. Niistä kaksi on maailman ensimmäisiä naisten minuuttirepeteerejä (kuvassa ensimmäinen ja toinen vasemmalta). Lisätietoja osoitteesta www.patek.com.
Käsityönä tehty viimeistely ja lyhyet valmistussarjat pitävät huolen siitä, että uudet Patek Philippet eivät ole kellomaailman halvimmasta päästä. Patek Philippen tietojen mukaan muun muassa naisten Ref. 7000 maksaa Sveitsissä noin 280.000 euroa ja miesten Ref. 5073 puolestaan yli 540.000 euroa.
Patek Philippen uudet referenssit 7059, 7000, 5073, 5216, 5270 ja 5208 yhteispotretissa.
Kelloseuran sivuilla tuhat kävijää viikossa
11.04.2011 14:49Helsingin Kelloseuran sivujen käyttäjämäärä on lähtenyt kasvuun. Tällä hetkellä uudistetuilla sivuilla vierailee noin tuhat henkeä viikossa.
Tuhannen vierailijan viikkomäärä on suurehko sivustolle, jota ei markkinoida lainkaan. Kävijät koostuvat jäsenistä, vakituisesti kelloalaa seuraavista sekä satunnaisista vieraista, jotka ovat löytäneet sivut ystävien vinkin tai hakukoneen perusteella.
Tervetuloa seuraamaan Kelloseuran sivuja jatkossakin!
Mikä ihmeen Laatukellot.fi?
07.04.2011 12:50Monet kellovalmistajat ilmoittavat nettisivuillaan, että heidän tuotteitaan ei myydä lainkaan verkossa. Taustalla on tietysti väärennöskauppiaiden työn vaikeuttaminen, mutta myös oman jälleenmyyjäverkoston tukeminen. Lisäksi monet kellotehtaat katsovat nettikaupan olevan sopimatonta heidän brändinsä imagolle.
Laatukellot.fi on sivusto, joka myy kelloja suomen kielellä. Kellovalikoima on todellinen ”brand collection”, mutta tiettävästi Laatukelloista tuotteiden tilaaminen on ollut luotettavaa. Antaapa kyseinen nettisivusto jopa hintatakuun. Jos joku myy halvemmalla, he antavat kellon samaan hintaan. Tämän myyntiväitteen toteutumisesta ei ole tietoa.
Laatukellot.fi-sivuston takaa löytyy Scandinavian Luxury Group –niminen yhtiö.
–Loppuvuodesta 2006 minä ja kollegani olimme päättämässä opintojamme. Olimme molemmat kiinnostuneet kelloista siinä määrin, että tietoakin löytyi. Päätimme luoda meille työpaikat ja perustimme Uret.se (Laatukellojen Ruotsin-versio) –nimisen nettisivuston. Vuoden toiminnan jälkeen avasimme sivustot Suomessa ja Tanskassa. Nyt meillä on sivusto myös Norjassa, Pontus Sjöberg Scandinavian Luxury Groupista kertoo.
Sjöberg omistaa Laatukellot kumppaninsa kanssa puoliksi. Yhtiöstä löytyvät tiedot osoitteesta http://allabolag.se/5567216170
Pontus Sjöberg sanoo, että he ovat asteittaan kasvattaneet omaa varastoaan menekin perusteella.
–Pidämme parhaiten kaupaksi meneviä malleja aina varastossa. Nettisivuillamme kerrotaan, onko kelloa varastossa ja jos ei ole, mikä on toimitusaika.
Varastotuotteet löytyvät osoitteesta http://www.laatukellot.fi/advanced_search_result.html?keyword=a&search_in_description=1&type=stock_view&brand_name=Varastotuote&filter_name=Kaikki%20kellot&lmt=1
–Emme ole virallisia jälleenmyyjiä. Teemme kellokauppoja suoraan kuitenkin virallisten jälleenmyyjien kanssa ympäri Eurooppaa. He leimaavat takuupaperit ennen kellojen toimittamista. Kaikki kellot toimitetaan täydellisissä myyntipakkauksissaan. Takuut ovat voimassa kellotehtaan ehtojen mukaan.
Sjöbergin mukaan Laatukellot tekee kauppaa pienemmällä voittomarginaalilla kuin valtuutetut jälleenmyyjät.
–Kompensoimme pienen katteemme laajalla markkina-alueella. Pystymme tarjoamaan syrjäiseenkin paikkaan ison valikoiman kelloja. Joidenkin syrjäseuduilla asuvien asiakkaiden on vaikea matkustaa kotimaansa metropoleihin ostamaan kelloja. Teemme tämän mahdolliseksi ja helpoksi netin välityksellä. Kellot ovat tarjolla mukavasti tietokoneen ruudulla vaikkapa keittiöpöydän äärellä, Sjöberg sanoo.
–Samalla asiakas saattaa säästää euron tai kaksi tilatessaan kellon meiltä.
Voutilainen Vingt-8 julkistettiin
05.04.2011 12:18Kelloseppämestari Kari Voutilaisen suunnittelema Voutilainen Vingt-8 –rannekello julkistettiin maaliskuussa. Koneiston suunnitteluun on käytetty vuosia ja kelloja valmistetaan rajoitettu sarja.
Voutilainen valmistaa Sveitsissä vuosittain noin 30 kelloa. Voutilaisen palveluksessa on 12 henkeä.
Kultaisen Vingt-8-kellon hinta on 72000 Sveitsin frangia eli noin 57000 euroa. Platinaversio maksaa 81000 Sveitsin frangia eli 64000 euroa.
Kellon halkaisija on 39 millimetriä ilman kruunua. Takakannessa on safiirilasi. Ranneke on käsinommeltua krokotiilia. Kellossa on 50 tunnin käyntireservi.
–Kellomallista riippuen toimitusaikamme on parista vuodesta kuuteen. Emme tule nostamaan vuosituotantoamme yli 40-50 kellon. Jokainen kello vie niin paljon aikaa etteivät suuremmat valmistusmäärät ole mielekkäitä, Kari Voutilainen sanoo.
Voutilainen Vingt-8 -kello on upea mestarikellosepän työnnäyte.
Glashütte Originalin kauppa käyntiin Suomessa
04.04.2011 14:22Saksan kellomaailman pyhätössä, Glashüttessa, valmistettu Glashütte Original on saanut jälleenmyyjän Suomeen. Aseman Kellolla on näyttävä valikoima kelloa, jolla ei ole aiemmin ollut edustajaa Suomessa.
Luksusmerkiksi Glashütte Original on keskihintainen. Hinnat alkavat noin 4000 eurosta ja kallein Aseman Kellon vitriinin Glashütte Original on hieman alle 25000 euron hintainen.
Aseman Kellosta löytyy sukeltajamalleja, selkeitä pukukelloja ja Lange & Söhne –tyyppisiä moniosoittimisia toimintokelloja.
Glashütte Originaleja on tulossa lisää Aseman Kelloon. Kaikki mallit eivät suinkaan ole vielä tulleet liikkeeseen.
Kuriositeettina mainittakoon, että Aseman Kellon Aleksanterinkadun liikkeen ikkunasta löytyy varsin harvinainen kello: Voutilainen. Kyseinen kello on myytävänä, mutta tiettävästi alennusta ei ole tarjolla. Voutilaisen toimitusaika kun on kuusi vuotta…
Voutilaisella on maailmassa vain kaksi jälleenmyyjää: yksi Singaporessa ja toinen Helsingissä.
Glashütte Originalin Panomatic on reilun 10000 euron hintainen. Teräskuoret pitävät kellonhinnan suhteellisen maltillisena ottaen huomioon, että kello on "hand made".
Jäsenemme nappaama kuva uniikista Voutilaisesta Aseman Kellon ikkunassa.
Kellojen hintojen nousu vääjäämätöntä
04.04.2011 13:59Kuten Baselworldissä todettiin, kullan hinta tulee vipuamaan kellojen hintoja ylöspäin. Näin uskoo ja tietää myös Osk. Lindroosin toimitusjohtaja Jaakko Savander. Mitään yleiskorotusprosenttia ei ole, vaan jokainen merkki nostelee hintojaan vaihdellen.
–Kellojen hintojen nousu on hyväksyttävä tai sitten kyseisen merkin myynti on lopetettava. Ei se sen monimutkaisempaa ole.
Tällä hetkellä Helsingin Mikonkadulla sijaitseva Lindroos myy useita luksuskellomerkkejä, kuten esimerkiksi Breguetia, Cartieria, Jaeger-LeCoultrea, Omegaa, Paneraita, Bvulgaria, Vacheron & Constantinia, Audemars Piquetia, Piagetia, Blancpainia ja tietysti Rolexia.
Sveitsin frangeissa kellojaan myyvät tehtaat ovat olleet hieman maltillisempia hinnankorotuksissaan kuin eurokauppiaat.
–Swatchgroupin merkit katsovat hinnastoja laajemmalla skaalalla kuin yksittäisiä merkkejä. Siellä Omega on selkeästi nostamassa profiiliaan myös hinnallisesti.
Lindroosilla yksi nousija on Suomessa varsin tuntematon Ulysse Nardin. Kyseinen merkki on laatutietoisten ulkomaalaisten mielissä korkealle arvostettu. Sen myynti on kasvanut vuosittain.
Savander on myös pannut merkille kellojen koon kasvun tyrehtymisen. Hänen mukaansa kellojen halkaisijat ovat lakanneet kasvamasta, mutta myös ohenemista on havaittavissa.
–Vuosia vallalla ollut muoti, jossa suuri on kaunista, näyttää olevan kohta jo historiaa. Piaget on ollut aina tunnettu ohuista mekaanisista kelloistaan, joten nyt sitä on kysytty aivan eri tapaan kuin viime vuosina, Savander sanoo.
–Ei isojen kellojen tuotantoa kuitenkaan ole lopetettu, Savander kertoo ja näyttää Panerain Radiomir –kelloa, jonka halkaisija lienee 5-6 sentin luokkaa ja painokin liki puoli kiloa. Panerain hintalappu näyttää 19900 euroa.
Panerai Radiomirin uusin malli esiteltiin tänä keväänä Geneven SIHH-messuilla.
Baselworld keräsi 103 000 kävijää
03.04.2011 13:4331. maaliskuuta päättyneet Baselworld 2011 -messut keräsivät tänä vuonna paikalle Sveitsiin 103 000 kävijää. Viikon pituiselle messulle määrä ei ole suuri, mutta järjestäjän mukaan laatu korvaa määrän. Monelle kellotehtaalle Basel on ainoa paikka esitellä uutuuksiaan sekä tavata sidosryhmiään.
TAG Heuerin tarkkuudella briljeeraava kello nähtiin nyt ensimmäistä kertaa toiminnassa. Myös hihnavetoinen malli herätti kiinnostusta. Hintalaput näillä ovat kuusinumeroisia.
Patek Philippe esitteli puolestaan ensimmäisen naisten repeteerin, jonka hinta niin ikään on kuusinumeroinen. Kello lienee ensimmäinen laatuaan maailmassa nimenomaan naisille suunnattuna.
Rolexin osastolla esiteltiin uusia värityksiä kelloihin. Jo viime vuonna alkanut keraamisten bezel-kehien myynti on laajentunut kaikkiin sporttimalleihin. Nähtäväksi jää, onko kysymys pelkästä muotivillityksestä, vai jättääkö Rolex keraamiset bezelit pysyvästi mallistoonsa. Laatuongelmia on ollut, mutta suuria ovat valmistusmäärätkin. Epävirallisen tiedon mukaan Rolex valmistaa vuositasolla noin miljoona kelloa kun esimerkiksi Patek Philippen tuotantolukemat jäävät alle 40 000 kappaleen.
Vertailun vuoksi voi kertoa, että saksalainen Glashütte Original valmistaa elle 15 000 kelloa vuositasolla. Saksalaiset kellot ovat arvostettuja. A. Lange & Söhne pitää Saksan lippua korkeimmalla, mutta uusiakin menestystarinoita etenkin Glashütten alueelta on tulossa.
Omegan malliston koko oli suorastaan hengästyttävän suuri. Omega aikoo tehdä markkina-alueellaan korjausliikkeen, joka tarkoittaa jälleenmyyjäverkoston karsimista sekä kelloyksikköhinnan nousemista. Hienoja uutuuksia oli esillä runsaasti, joskin Omega nojaa myös vahvasti perinteisiin.
Kuvassa Patek Philippen omistajaperheen Thierry Stern (toinen vas.) ennen Helsingin Kelloseuran väen tapaamista. Klikkaa kuva suuremmaksi.
De Motu -g-mittarikello tulee Suomesta
01.04.2011 19:37Tämä tiedote julkaistaan nyt aluksi englanniksi. De Motun g-mittausominaisuudella varustetusta kellosta tulee suomenkielinen tarkempi uutisraportti heti kun se esitellään julkisesti. Kellosta löytyy tietoa osoitteesta www.demotu.fi.
DE MOTU PRESENT THE WORLD'S FIRST G-METER WATCH
Helsinki-Malmi Airport, Finland / March 16, 2011
Not often can watch manufacturers call themselves revolutionary, but De Motu Watches Ltd. can: the De Motu DMG 11 is the world's first g-meter backup watch, and a new legend is born.
This custom-movement watch faithfully tells the time (no surprises there) but activate its main function in a high-load situation... and it accurately tells current and maximum recorded g's! No other watch manufacturer has ever tried something like this.
"Our product could have been ready years ago, if we had taken the easy route." says De Motu's Managing Director Sami Kontio "it took us longer, but the final quality and reliability of the DMG 11 shows we make no compromises. I am proud and thrilled by our tenacity and the ingenious way we mastered every challenge."
The watch will be produced in a short limited edition of 88 numbered pieces. Extreme pilots can now strap a DMG 11 on their wrists, add full power, and be amazed…
The official launch date and a more detailed information package will be provided later. Visit www.demotu.fi for more information.
About De Motu Watches Ltd:
De Motu Watches Ltd is an independent watch manufacturer based in Finland, with offices and production facility located at the Helsinki-Malmi Airport. The company, founded in 2007 by top international aerobatic pilot Sami Kontio, has one mission: to provide pilots with instruments of uncompromising reliability and excellence.
Kelloseuran nettisivut uudistuivat
31.03.2011 08:16Helsingin Kelloseuran nettisivut ovat uudistuneet. Olemme pitäneet sivut edelleen selkeinä ja helppolukuisina. Uusi julkaisujärjestelmä mahdollistaa erilaisten lisäominaisuuksien käyttöönoton. Näistä tiedotamme myöhemmin.
Vieraile sivuillamme säännöllisesti, niin pääset käyttämään uusia lisäpalveluita heti kun ne julkaistaan.
Uutisista löydät tiedot erilaisista Kelloseuran palveluita kuten kellojen kunnostuksesta, arvioinnista ja taulujen entisöinnistä.
Tervetuloa mukaan toimintaan!
Suomalaisedustus jälleen Baselworldissa
29.03.2011 07:04Suomalaiset kelloseppämestarit, Stepan Sarpaneva ja Kari Voutilainen, olivat edustamassa merkkejään maailman suurimmilla kellomessuilla Sveitsin Baselissa. Baselworld 2011 -messut alkoivat 24. maaliskuuta ja päättyvät 31. maaliskuuta.
Baselworldin näyttelyhallit olivat pullollaan erilaisia kellouutuuksia. Muun muassa TAG Heuerin uusi 1/1000 sekunnin tarkkuudella raksuttava kello oli vihdoin tuotu näytille.
Käytännössä jokainen maailman huippumerkki oli edustettuna Baselissa. Yksi päähuomio oli, että kellojen koon kasvu on tyrehtynyt. Nyt pysytään entisessä koossa tai jos mahdollista, tuodaan markkinoille hieman pienempiä kelloja.
- Jossakin menee raja. Emme ole koskaan lähteneet kilpajuoksuun kellojen koon kanssa. Olemme pitäytyneet klassisessa kokoavaruudessa. Se on ollut oikea valinta. Suurin huolenaiheemme on kullanhinnan kasvu. Nähtäväksi jää, kuinka paljon se tulee vaikuttamaan hintoihin, Patek Philippen pääjohtaja Thierry Stern sanoi.
50 000 vierailijan raja rikkoutui Kelloseuran sivuilla
25.01.2011 15:15
Olemme pitäneet julkista laskuria Kelloseuran nettisivuilla alusta lähtien. Tammikuun alussa 2011 rikkoutui 50 000 vierailijan raja sivuillamme. Se kertoo, että kelloasiat kiinnostavat kansaa.
Olemme tarkoituksella pitäneet sivumme rauhallisina ja mahdollisimman yksinkertaisina. Jäsenasiointi hoituu sivujen kautta, samoin tiedottaminen tarvittaessa muillekin kuin jäsenille.
Jäsenet saavat sähköpostiinsa tai kirjelaatikkoonsa jäsenkirjeitä, jotka kertovat toinen toistaan erilaisimmista kelloalaan liittyvistä asioista. Myös tapahtumat, tapaamiset ja muut jäsenedut kerrotaan Kelloseuran jäsenille jäsenkirjeissä. Jos siis haluat jäseneksi, löydät ohjeet sivuston asiaa koskevista linkkipainikkeista.
Helsingin Kelloseuran toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja talkoohenkeen. Ilman talkootyötä eivät nämä sivut pysyisi pystyssä tai huutokaupat järjestyisi. Tästä kiitokset talkooväellemme.
Hyvää alkanutta vuotta itse kullekin säädylle!
Helsingin Kelloseuran web-tiimi
Muista päivittää yhteystietosi
03.01.2011 15:14
Arvoisa kelloseuralainen,
Oletko saanut joulukuun aikana jäsenkirjeitä? Jos et, niin todennäköisesti posti- tai sähköpostiosoitteesi on muuttunut. Jos ne eivät ole muuttuneet, tarkista, ovatko viestit jääneet mahdolliseen roskapostisuodattimeen.
Jos sähköpostiosoitteesi siis muuttuu, ilmoita siitä yhdistykselle. Vain näin saat jäsenpostin sujuvasti käsiisi heti kun se postitetaan.
Tälläkin hetkellä jäsenistössämme on muutama henkilö, jonka posti palautuu kerta toisensa jälkeen Helsingin Kelloseuralle. Maksaessasi jäsenmaksun, muista kirjoittaa tiedonantoihin posti- ja sähköpostiosoitteesi.
Pelaa varman päälle ja päivitä osoitetietosi joko kirjeitse tai sähköpostitse. Ilmoita voimassaoleva sähköpostiosoitteesi, postiosoitteesi ja puhelinnumerosi joko sähköpostiosoitteeseen msokero(ät)gmail.com tai kirjeitse postiosoitteeseen Mikko Sokero, ILMAILU-lehti, Malmin lentoasema, 00700 Helsinki, Finland. Emme luovuta tietoja kolmannelle osapuolelle ilman lupaasi.
Helsingin Kelloseuran vuosikokous on niin ikään kohta ovella. Ilmoitamme jäsenistölle ajoissa kokousajan ja -paikan sääntöjen mukaisesti.
Tervetuloa etukäteen!
Kellotaulujen ja -koneistojen yleiskunnostukset edullisesti
06.12.2010 15:13
Kellon kalleimpana osana pidettyä kellotaulua on usein ollut mahdotonta kunnostaa kohtuurahalla. Uusiin kelloihin taulut ovat todella kalliita ja moneen vanhempaan tauluja ei ole saatavana edes rahalla.
Kelloseura tarjoaa ammattitaitoisen ja kohtuuhintaisen kellotaulunkorjaajan palveluja Sveitsin Le Loclessa. Olemme teettäneet kokeeksi erilaisia tauluja ja jälki on erinomaista. Tämä taulujentekijä valmistaa ja kunnostaa tauluja parillekin todella arvostetulle kellonvalmistajalle.
Jos sinulla on kello, jonka taulu on syystä tai toisesta vaurioitunut, kastunut tai muuten vain huonokuntoinen, onnistuu peruskorjaus kauttamme. Sveitsiläinen kellotauluexperttimme peruskunnostaa kellosi taulun kohtuuhinnalla. Kun näemme kellotaulusi tai sen hyvälaatuiset kuvat, osaamme antaa hinta-arvion.
Kuinka siis edetä jos kellotaulusi on huonokuntoinen? Ole yhteydessä allekirjoittaneeseen, jos haluat kellotaulusi kuntoon. Hän toimii
yhteyshenkilönä sinun ja kellotaulunkorjaajan välillä. Jos käytössäsi ei ole kelloseppää, joka irrottaa taulun, voit lähettää meille sopimuksesta koko kellon. Ammattitaitoinen kelloseppämme irrottaa taulun ja se lähtee reilun kuukauden kestävään kunnostusprosessiin. Kun taulu tulee takaisin Suomeen, kelloseppä asentaa sen takaisin paikoilleen.
Tämä irrotus- ja paikoilleenasentamispalvelu on sovittu 40 euron hintaiseksi. Tämä siis sellaisiin kelloihin, joissa irrotus ei vaadi erikoistoimia. Olemme aina yhteydessä sinuun, jos jokin hinta-arvio on vaarassa ylittyä. Sinun ei tarvitse pelätä yllätyslaskuja. Muista siis liittää yhteystietosi lähetyksiisi. Sovi lähetyksestä ensin, sillä emme vastaa lähetysten vastaanottamisesta, palauttamisesta tai säilyttämisestä, mikäli siitä ei ole sovittu etukäteen.
Jos haluat yleiskunnostuksen kelloosi vaikka sillä aikaa kun taulusi on korjattavana, kerro tästäkin asiasta meille. Yleiskunnostus maksaa noin 100-170 euroa, mikäli kelloon ei tarvitse vaihtaa kalliita osia. Tässäkin pätee sääntö, että olemme yhteydessä sinuun, jos jotkut osat ovat normaalia kalliimpia. Kelloseuralla on käytössään useampi ammattikelloseppä, jotka kaikki ovat todella omistautuneita työlleen. Myös kuorien kunnostus onnistuu.
Tarjoamme tietysti myös kaikenlaisten kellojen yleiskunnostus- ja korjauspalveluja todella kohtuullisilla hinnoilla. Jos kellosi kaipaa kunnostusta, soita tai meilaa asiasta allekirjoittaneelle ja laitetaan kellosi kuntoon. Jos paristonvaihto tuottaa ongelmia, kellon voi lähettää sopimuksesta meille. Postikuluineen vakioparisto vaihtuu 12 eurolla.
Yhteyshenkilönne huolto- ja kunnostusasioissa Helsingin Kelloseurassa on Mikko Sokero, puh. 0400691301, sähköposti msokero(ät)gmail.com.
Kansainvälinen kellohuutokauppa Helsinkiin
04.12.2010 15:12Helsingin Kelloseura järjestää yhteistyössä kumppaniensa kanssa keväällä 2011 Suuren Kansainvälisen Kellohuutokaupan Suomessa. Tarkka aikataulu ja -paikka julkistetaan tuonnempana. Liity postituslistalle lähettämällä yhteystietosi osoitteeseen hks.auction(at)gmail.com. Lähetämme postituslistalaisille tietoa aina kun eri osa-alueet varmistuvat.
Myyjille tiedoksi, että huutokaupan sisäänotosta ilmoitetaan paitsi Kelloseuran internetsivuilla, myös Helsingin Sanomissa sekä ruotsalaisissa lehdissä. Etsimme huutokauppaan laadukkaita ranne-, tasku-, pöytä- ja seinäkelloja. Etenkin kansainvälinen ostajakuntamme on ostamassa laatukohteita Helsingin huutokaupasta. Siksi toivomme, että olet yhteydessä Kelloseuraan, jos hallussasi on laadukkaita myyntikohteita. Arviointimme on maksuton ja asiantuntijamme auttavat kaikissa myyntiin liittyvissä asioissa. Toimeksiantosopimukset tehdään sisäänoton yhteydessä. Sisäänotto tullaan järjestämään Helsingin keskustassa ja se kestää useita viikkoja. Nyt kelloista saa hyvän hinnan. Ostajia on ottamassa osaa eri puolilta maailmaa.
Ostajille tiedotamme, että kun sisäänotto päättyy, julkaisemme huutokauppaluettelon verkossa ja painettuna. Luettelo on mahdollista tilata ennakkoon myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Suuri Kellohuutokauppa on laajempi kuin koskaan. Jo nyt osaamme sanoa, että myytäväksi tulee poikkeuksellisen laadukasta tavaraa, joka sopii kaikenpaksuisille kukkaroille.
Jos haluat tiedon, milloin sisäänotto ja arviointi alkaa, lähetä sähköpostilla yhteystietosi osoitteeseen hks.auction(at)gmail.com. Pyydämme kaikkia huutokaupasta kiinnostuneita lähettämään yhteystietonsa em. sähköpostiosoitteeseen, niin kerromme heti kun aikataulut varmistuvat.
Puhelintiedustelut pyydämme soittamaan numeroon 0407505800. Numeromme on usein varattu, joten soita uudelleen jos et tavoita asiantuntijoitamme. Numeroon EI valitettavasti voi jättää viestejä tai lähettää tekstiviestejä. Sähköpostikyselyt osoitteeseen hks.auction(at)gmail.com.
Helsingin Kelloseura
Huutokauppatiimi
Analyysi taskukellojen hintakehityksestä
12.11.2010 00:00
Olen noin viisi vuotta seurannut varsin tarkasti eri maiden huutokauppoja verkossa (Suomessa Huuto.net,
maailmalla eBay ja Ruotsissa Tradera.se) sekä kelloihin erikoistuneita huutokauppoja lähinnä Euroopassa.
Kun tilanne vielä noin vuosi sitten oli sellainen, että esimerkkitaskukellojen (esim.tyypilliset hyväkuntoiset
kultaiset Zenith savonet-mallit ja hopeiset Omegat) hinnat olivat kultamallissa noin 150-350 euron luokkaa,
nyt umpikuorisia kultaisia taskukelloja ei tahdo saada alle 500-600 euron. Parhaimmillaan kultaiset Zenithin
kaltaiset kellot ovat maksaneet jopa yli tuhat euroa. Vastaavasti hopeinen Omega maksoi reilut vuosi sitten
40-50 euroa, kun nyt sellaista ei käytännössä saa alle sadan euron.
On helppo analysoida, miksi kultakellojen hinta on noussut. Kullan maailmanmarkkinahinnan hurja nousu
on tähän selkeästi osasyynä. Kullan hinnan odotetaan vielä jatkavan nousuaan, mikäli Bloombergtalouskanavan analyytikkoihin on uskominen.
Sen sijaan platina on selvästi aliarvostettu. Platinagramma on vain muutaman prosentin kalliimpi kuin
hienokulta. Pari vuotta sitten platina oli kaksi kertaa arvokkaampaa kuin kulta. Platinakellojen myyjiä
kehotankin pitämään kellonsa tallessa, sillä platinan hinta tulee varmasti nousemaan rajusti lähiaikoina.
Miksi sitten myös hopeiset kellot ovat kallistuneet? Uskon tähän olevan syynä sen, että kiinnostus
taskukelloja kohtaan on vain yleisesti kasvanut. Tämä on hieno asia, sillä taskukellojen markkinoilla on
pitkään ollut valloillaan ostajan markkinat. Nyt laadukkaista ei-kultataskukelloista maksetaan myös
käytännössä vähintään kolmenumeroinen luku. Kultaisista laatukelloista voi joutua maksamaan jopa
nelinumeroisia lukuja.
Nyt myös taskukellojen antiikkiarvo on tuonut oman lisänsä hintoihin. Taskukellot alkavat olla siinä iässä,
että niitä voidaan jo kutsua antiikiksi. Kymmenisen vuotta sitten taskukellot olivat 99-prosenttisesti liian
nuorta antiikiksi (pois lukien esimerkiksi 1800-luvun harvinaisuudet vanhemmista puhumattakaan). Nyt
huutokauppakamarit kutsuvat antiikiksi 90-100-vuotiaita kelloja, jotka eivät ole mitenkään harvinaisia. Aika
tekee siis tehtävänsä ja samalla korjausliikkeen ylöspäin hinnoissa.
Ystävällisin terveisin,
Mikko Sokero
Helsingin Kelloseura
Wanhojen Kellojen ja Korujen Kauppapäiwä 12.6.2010
22.05.2010 00:00
Suomen Kelloseppäliitto ja Suomen Kultaseppien Liitto järjestävät yhteistyössä satojen vanhojen kellojen ja korujen myyntipäivän. Yleisölle avoin ja maksuton tapahtuma on Kelloseppäliiton tiloissa Espoon Tapiolassa lauantaina 12. kesäkuuta kello 9-18. Osoite Opinkuja 2.
Kauppapäiwänä tapahtuu paljon muutakin. Paikan päällä tehdään muun muassa kellojen paristonvaihtoja, ostetaan romukultaa, puhdistetaan koruja sekä arvioidaan asiakkaan tuomia kelloja, koruja ja koru- ja jalokiviä. Kahviossa voi nauttia virvokkeista.
Maksullisia myyntipaikkoja voi tiedustella sähköpostitse osoitteesta kelloseppa(at)kelloseppaliitto.fi tai puhelimitse numerosta 040 5555 660.
Suuri Kellohuutokauppa Helsingin Seurahuoneella 8.5.2010
22.03.2010 00:00
Helsingin Kelloseuran Suuri Kellohuutokauppa järjestetään tänä vuonna lauantaina 8. toukokuuta Hotelli Seurahuoneella. Näyttö alkaa kello 9 aamulla. Varsinainen huutokauppa käynnistyy kello 12.
Kellohuutokaupan kellojen arviointi ja sisäänotto on järjestetty Marskin Kultaan (Mannerheimintie 12). Ensimmäinen sisäänottopäivä on lauantaina 10.4. klo 11-17, toinen 17.4. klo 11-17 ja kolmas 24.4. klo 11-17.
Kotikäynnit järjestetään sopimuksesta.
Tiedustelut puhelimitse 040 750 5800 klo 8-18. Pahoittelemme, jos puhelin on ruuhkainen tai emme pysty vastaamaan siihen. Emme valitettavasti voi vastata tekstiviesteihin.
Kelloseuran Suuri Kellohuutokauppa 8. toukokuuta!
05.03.2010 17:07
Helsingin Kelloseuran Suuri Kellohuutokauppa järjestetään tänä vuonna lauantaina 8. toukokuuta. Päivämäärä on lyöty lukkoon, mutta pitopaikka pääkaupunkiseudulla on vielä neuvottelun alla.
Kellohuutokaupan kellojen arviointi ja sisäänotto tullaan järjestämään Helsingin keskustassa sijaitsevassa pisteessä kolmena viikonloppuna. Voimme järjestää myös kotikäyntejä ja mahdollisia yksityisiä arviointeja sopimuksen mukaan.
Ensimmäinen sisäänottopäivä on lauantaina 10.4. klo 11-17, toinen 17.4. klo 11-17 ja kolmas 24.4. klo 11-17. Ilmoitamme näillä sivuilla tarkan sisäänottopaikan.
Tiedustelut puhelimitse 040 750 5800 klo 8-18. Pahoittelemme, jos puhelin on ruuhkainen tai emme pysty vastaamaan siihen. Emme valitettavasti voi vastata tekstiviesteihin.
Suureen Kellohuutokauppaan on tulossa myyntiin pääasiassa rannekelloja. Mukana on myös muutama erikoisuus, kuten esimerkiksi Jaeger-LeCoultren Atmos -pöytäkello. Myytävänä on myös uniikkeja skeleton-rannekelloja ja tietysti eri hintaisia klassikoita.
Huutokauppaluettelo tullaan julkaisemaan näillä sivuilla. Samoin huutokaupan arviointi- ja sisäänottopaikka kerrotaan piakkoin. Varsinaisen huutokaupan pitopaikka selviää lähiaikoina.
Laaja kokoelma rannekelloja Bukowskin juhlahuutokaupassa 13.-14.12.2009
07.12.2009 16:50Bukowskilla on laaja kokoelma laatukelloja huutokaupattavana 30-vuotis juhlahuutokaupassa. Tarjolla on sekä miesten että naisten rannekelloja, ja myös taskukelloja. Osa kelloista on todellisia keräilyharvinaisuuksia. Kellojen kuntoon on kiinnitetty erityistä huomiota ja ne ovat kellosepän läpikäymiä.
Miesten kellot
Patek Philippe. Kultaa 18 K. Valm. 1960.
Omega Speedmaster Automatic ”TV Dial” Valm. 1975.
Omega Speedmaster MK II ”Racing”.
Omega Speedmaster MK III. Pulsometri kellotaululla.
Omega Costellation Grand Luxe. ”Pie Pan”. Kultaa 14 K. Valm. 1959.
Etienne Boisson, hopeinen taskukello. 1700-luku Geneve.
Longines Ultra Chron. Kultaa 18 K.
Patek Philippe, kultainen 18 K taskukello. Valm. 1879.
Zenith, avokuori/frakkikello Kultaa 18 K.
De Nardei Chronometer. Kultaa 18 K. 1940-luku.
Omega Speedmaster Professional ”Snoopy Award Limited Edition”
Omega. Punakultaa 14 K. Valm. 1951.
Breitling. Kultaa 18 K. 1960-luku.
Omega Anti Magnetic Carré. Kultaa 18 K. Vasara-automaatti.
Naisten kellot
Audemars Piguet. Royal Oak. Terästä, 32 timanttia.
Tissot Stylist. Valkokultaa 14 K.
Corum. Kultaa 18 K.
Must de Cartier Trinity. Hopeaa, kullattu. Nahkaranneke.
Must de Cartier. Hopeaa, kullattu. Nahkaranneke.
Ebel Sport Classique. Kultaa 18 K.
“21” Must de Cartier. Ruostumaton teräs.
Rolex Oyster Datejust. Kultaa 18 K, 12 timanttia.
F.Fronn, Geneve. Kaulakello. Kultaa 18 K.
Lisätietoja www.bukowski.fi
Mari Wilenius 09-66891134 mari.wilenius (at) bukowski.fi














